Arja hoitaa eläimiä tunteella ja sydämellä

Vaajakoskelainen Arja Järvelin on pieneläinhoitaja. Ennen nykyistä ammattiaan Järvelin työskenteli Karjalan puvussa. Mutta miten tämä liittyy Huhtasuohon?
– 1984-85 taitteessa kävin kysymässä Tuomakselta, pääsisinkö ”tiskaajaksi” klinikalle, Järvelin kertoo. Tuomaksella hän tarkoittaa eläinlääkäri Tuomas Kärkkäistä, joka oli perustanut Huhtakeskukselle Keski-Suomen eläinklinikan. Elokuussa 1985 Järvelin sain puhelun Kärkkäiseltä avoinna olevasta tiskaajan paikasta ja syyskuussa hän aloitti työt leikkaus- ym. välineiden tiskaajana.

Keski-Suomen eläinklinikan historiikissa kerrotaan, että klinikka muutti Huhtakeskukselta vuoden 1987 loppu puolella Palokkaan Koivutielle. Myös Järvelin muutti mukana. Ajan saatossa Kärkkäinen lähti Helsinkiin yliopistollisen eläinsairaalan johtajaksi ja klinikan omistus siirtyi osalle silloisista työntekijöistä. Välillä Järvelinkin oli poissa Keski-Suomen eläinklinikalta.
– Vuonna 2002 lähdin Saarioisten teurastamolle eläinlääkärin tarkastusapulaiseksi avaamaan sisäelimiä. Tein sitä kesätuurauksena vakinaisille työntekijöille. Sieltä siirryin Halssilanrinteen eläinlääkäriasemalle Marja Mallatin alaisuuteen. Palasin Palokkaan vuonna 2006, mainitsee Järvelin työhistoriastaan.

Kymmenen vuotta Palokkaan palaamisen jälkeen Järvelin siirtyi nykyiselle työnantajalleen Almavetille Seppälään. Tällöin hän sulki Palokassa Evidensia-eläinklinikan oven. Alunperin Huhtasuolle perustetun eläinlääkäriaseman vaiheet ovat olleet moninaiset.

Siitä, kun Järvelin vuonna 1985 aloitti tiskaajana Huhtasuolla, on pieneläinhoitajan työn luonne muuttunut monellakin tapaa menneiden vuosikymmenten aikana.
– Aika paljon se on muuttunut. On tullut paljon uusia lääkkeitä ja koneita, listaa Järvelin. Hän kertoo, että kun hän Kärkkäisen alaisuudessa sanan varsinaisessa merkityksessä pesi eri operaatioissa tarvittavia välineitä, nykyisin klinikoilla on instrumenttipesukoneet, jotka hoitavat pesemisen ja desinfioinnin.
– Teknologian kehittymisen myötä työ on tietyllä tavalla helpottunut.

Samoin, kuin ihmislääketieteen puolella, myös eläinlääkinnässä lääkäreillä on usein tiettyjä ammatillisia painotuksia. Hoitajillakin voi olla omat kiinnostuksen kohteet. Almavetissä eläinten läpivalaisu, eli röntgen on Järvelinin alaa. Siellä hän hoitaa diagnostisen kuvantamisen ja muun muassa koirien viralliset luustokuvaukset.
– Mutta teen toki muutakin, monesti olen mukana vaikkapa leikkaussalissa, sanoo työnantajansa ”napakaksi ja topakaksi” kuvailema nainen.

Järvelin kertoo, että pieneläinhoitajan täytyy ehdottomasti – ja luonnollisestikin – tykätä eläimistä.
– Ihan kaikenlaisista eläimistä, hän painottaa.
– Myös tunteiden täytyy olla mukana tässä työssä, Järvelin herkistyy. Hän kertoo aina surreensa ja surevansa edelleen kaikki eutanasian saaneet eläimet.
– Tuomas sanoi aikoinaan, että siinä vaiheessa kun itku loppuu, pitää vaihtaa alaa, siteeraa Järvelin ensimmäisen eläinlääkärinsä sanoja.

Arja Järvelin kuvailee pieneläinhoitajan työtä monipuoliseksi ja antoisaksi.
– Toisinaan työ on raskastakin, mutta siitä huolimatta ehdottomasti palkitsevaa. Yhtään samanlaista päivää ei ole, hän kertoo. Parhaaksi puoleksi työssään Järvelin kokee onnistuneen sektion, eli sen, kun kissan- tai koiranpennut syntyvät elävinä niin sanotussa keisarileikkauksessa.
– Tai ylipäänsä on todella palkitsevaa, jos on jollain tavalla haastava potilas, joka sitten saadaan kuntoon, hän sanoo. Järvelin kertoo, että tilanne on palkitsevaa varmasti myös eläinlääkärille.
– Mutta se on hirveän palkitsevaa myös meille hoitajille.

Järvelin mainitsee, että kaikista ei kuitenkaan ole eläinklinikalla työskentelyyn. Pelkkä rakkaus eläimiä kohtaan ei riitä. Eläinhoitajan työnkuva on varsin lavea.
– Hoitajan työn ohessa meidän pitää olla asiakaspalvelijoita, kassahenkilöitä, puhelinvastaajia, laboratorio- ja röntgenhenkilöitä, anestesiavalvojia, monesti kirurgin apulaisia, välinehuoltajia, luettelee Järvelin erilaisia tehtäviä, mihin hoitajien on kyettävä. Näissä tehtävissä ei voi olla törmäämättä vereen, kuolaan ja muihin eritteisiin, karvoihin, joskus puremiinkin.

Pieneläinhoitajien lisäksi klinikoilla työskentelee myös klinikkaeläinhoitajia. Ero näiden kahden välillä on kuitenkin hyvin pieni, lähinnä kyse on koulutuksen ”tuoreudesta”.
– Valmistuin vuonna 1996 ensimmäisten Suomessa valmistuneiden pieneläinhoitajien joukossa, kertoo Järvelin. Tuohon aikaan kyse oli pieneläinhoitajan ammattitutkinnosta, johon kuului sekä kirjallinen koe, että näyttökoe. Molemmat osakokeet suoritettiin Helsingissä yliopistollisessa eläinsairaalassa.
– Nykyisin klinikkaeläinhoitajaksi kouluttaudutaan paljon oppisopimuksen kautta ja opiskelija suorittaa näyttökokeet klinikalla, jossa on oppisopimuskoulutuksessa, vertaa Järvelin koulutuksia.

Eläinlääkäriasemien päivät saattavat usein olla hyvin kiireisiä.
– Monesti päivän aikana tehdään myös ylimääräistä, tulee vaikka joku akuutti potilas, huomauttaa Järvelin.
– Silloin venytään ja joustetaan. Saattaa jäädä oma ruokatauko pitämättä ja syödä ehtii vasta illalla kotona.

Koko sydämellä tehtävä työ myös kuormittaa, henkisesti ja fyysisesti. Miten Arja Järvelin rentoutuu? Mikä on hänelle työn vastapaino?
– Omat koirat, nauraa Järvelin. Hän sanoo, että koirien kanssa lenkkeillessä ja touhutessa pysyy fyysisesti kunnossa.
– Jos niitä ei olisi, niin ehkä sitä ei olisi fyysisesti niin hyvässä kunnossa. Ei tulisi lähdettyä aamuin illoin, 30 asteen pakkasessa lenkille.

Juttua muokattu 31.1. klo 17.10: Järvelin ei ollut ompelijana Karjalan puvussa vaan työskenteli siellä muissa tehtävissa.