Melman ilahduttaa ihmisiä

© Jyväskylän Karva-Kaverit 2019
© Katriona A. 2018

3-vuotias Melman-pupu on oikea monilahjakkuus. Sillä on useita harrastuksia omistajansa Anniina Niemelän kanssa. Se on mm. SM-mitalisti estehypyssä. Lahjakkuus estehyppyyn havaittiin jo nuorena ja se onkin hypännyt esteitä jo neljän kuukauden ikäisestä saakka. Varsinkin kesäisin kisamatkoilla saatetaan käydä ympäri Suomea joka viikonloppu. Kilpailujen vastapainoksi Melman viettää rentoa kotikanin elämää, johon kuuluu temppujen harjoittelu ja vapaana oleilu.

Melman toimii omistajansa kanssa Suomen Karva-Kavereiden vapaaehtoistoiminnassa, jossa omistajat vierailevat lemmikkiensä kanssa mm. tapahtumissa, päiväkodeissa, hoivakodeissa ja asumisyksiköissä ilahduttamassa ihmisiä. Suomen Karva-Kavereiden tavoitteena on kehittää ja toteuttaa eläinavusteista työskentelyä, jossa eläinten avulla voidaan tuoda iloa sekä vahvistaa ihmisten terveyttä ja hyvinvointia. Valtakunnan laajuisessa toiminnassa on mukana monenlaisia eläimiä aina kissoista koiriin ja hevosista pupuihin. Toimintaan on tervetulleita kaikki eläinlajit. Tällä hetkellä Jyväskylän toiminnassa on mukana koiria ja Melman.

Niemelä kertoo, että Melman on luonteeltaan kiltti, rohkea ja ihmisrakas. Karva-Kavereiden toiminnassa hän haluaa Melmanin kanssa tuoda iloa ja piristystä ihmisten elämään.
– Koen, että Melman sopii tähän toimintaan erittäin hyvin. Melman tulee myös toimeen hyvin toisten eläinten kanssa ja näin ollen keikkailu toisten lemmikkien kanssa vaivatonta. Ihmiset ovat olleet positiivisesti ihmeissään saadessaan rapsuttaa kania, joka on vielä hieman harvinaisempi lemmikki Suomessa, Niemelä sanoo.

Jyväskylässä testataan uusia Karva-Kavereita 2.2.2019. Toimintaan ovat tervetulleita lemmikit, jotka nauttivat ihmisten seurasta eivätkä ole arkoja tai aggressiivisia. Lisätietoja toiminnastamme saat Jyväskylän koordinaattorilta jyvaskyla@suomenkarvakaverit.fi. Karva-kavereiden toimintaa voit seurata myös sivustolta www.suomenkarvakaverit.fi tai www.facebook.com/suomenkarvakaverit

Karva-Kavereita voit tavata mm. Huhtasuon kylätoimistossa 14.2. klo 14-15 ja Kids & Pets-messuilla 23.-24.3. Jyväskylän Paviljongissa.

Teksti: Anniina Niemelä & Anu Kankkunen

Jutun otsikko vaihdettu 24.1. klo 10.49