Matti Nykäsen hautajaissaattueen reitti julkistettiin

Sanomalehti Keskisuomalainen uutisoi Matti Nykäsen hautajaissaattueen reitistä. Mäkikotkan siunaustilaisuus järjestetään tulevana lauantaina Taulumäellä vanhan hautausmaan kappelissa, jonka jälkeen hautajaissaattuen kulkee Laajavuoreen.
-Pohjimmiltaan iskä kuitenkin piti rauhaa suuressa arvossa, ja sen vuoksi todella toivomme, että isän toivetta kunnioitettaisiin ja häntä tultaisiin muistamaan vasta saattueen reitin varrelle eikä kappelille. Saattue järjestetään siksi, että ihmiset saisivat hyvästellä hänet vielä kerran, Matti Nykäsen tytär Eveliina Mäntykangas sanoo Keskisuomalaiselle.

Tätä reittiä pitkin Matti Nykäsen hautajaissaattue kulkee
Kartta: https://kartta.jkl.fi

Keskisuomalaisesta selviää, että hautajaissaattue lähtee klo 13 Taulumäen kappelilta ja kulkee vanhaa Saarijärventietä Palokan marketeille ja siitä edelleen Ruokkeentien ja Laajavuorentien kautta Laajavuoreen. Reitin varrelle ja Laajavuoreen yleisöä pyydetään saapumaan jo klo 13. Lisäksi kansalaisia kehotetaan jättämään omat autot kotiin ja saapumaan Laajavuoreen joko julkisilla tai kävellen paikoitustilan rajallisuuden vuoksi. Järjestyksenvalvojat ohjaavat yleisön paikoilleen Laajavuoressa.

Matti Nykäsen muistotilaisuus pidetään perhepiirissä eikä sen sijaintia ole paljastettu.

Lähde: Keskisuomalainen