Red Bull Crashed Ice -alamäkiluistelu nähtiin viimeisen kerran Jyväskylässä

Red Bull Crashed Ice 2.2.

2.2. nähtiin Jyväskylässä nyt ainakin toistaiseksi viimeistä kertaa Red Bull Crashed Ice -alamäkiluistelun MM-osakilpailu. Osakilpailu keräsi ennätysmäärä laskijoita Laajavuoren haastavaan jääränniin.

Lajin suomalaistähti Mikko Lahti laski osakilpailun toiselle sijalle. Lahti kirkasti Japanin osakilpailun nelossijan nyt hopeapallille. Hän lähti kauden toiseen osakilpailuun hienosti viidenneltä sijalta. Kotikisa alkoi vaikeasti, kun Lahti kaatui ensimmäisessä laskussa, mutta kovalla loppupuristuksella Lahti pääsi jatkoon. Puolivälieriin Lahti pääsi voittoon johtaneella laskullaan.

Tiukkaa kamppailua sijoituksista

Puolivälierissä nähtiin myös muuta suomalaisväriä, kun Max NymarkAntti Tolvanen , Jere Lehto ja Paavo Klintrup laskivat itsensä puolivälieriin.

Vaikka Jyväskylä rata ei ole jyrkimpiä, on se sarjan pisin ja siksi tänäkään vuonna ei dramatiikkaa puuttunut osakilpailusta. Ensimmäisessä laskussaan kaksikertainen mestari ja tämän kauden kärkimies, yhdysvaltalainen Cameron Naasz laski ulos ja näin ollen tie välieriin päättyi Naaszin ostalta siihen.

Naisten sarjassa Marjut Klemola sijoittuis parhaana suomalaisen seitsemänneksi. Junioreissa Suomi kuitenki juhli ja otti kaksoisvoiton, kun Joni Saarinen laski voittoon ja Leevi Nakari toiseksi.

Kisayleisössä ollut Anna Vuorenmaa kuvasi tunnelmaa kisapaikalta.



Kuvat ja video: Anna Vuorenmaa