Välikaasu, osa 2

Miehen avattua navettaan vievät pariovet, Jussi kyöräsi mullikoita autosta ulos. Muutamat ensimmäiset menivät vaikeuksitta navettaan, mutta yksi teki tenän. Mullikka löi jalat tanaan ja ei liikahtanutkaan, vaikka Jussi yritti työntää peräpäästä samalla läpsien elukkaa takalistoon. Mullikka vain pysyi sijoillaan ja Jussi hermostui puhellen itsekseen:
– No, jo nyt on perkele, ettet sinä saatanan paskasorkka lähe liikkeelle.
Jussi kaivoi haalarinsa taskusta sähköpiiskan jatkaen yksipuheluaan:
– Nyt on saatanan vissi, että lähtö valakenee.

Siinä samassa, kun Jussi tökkäsi mullikkaa sähköpiiskalla takamukseen, eläin ponkaisi liikkeelle ja katosi navetan hämärään. Loput mullikat menivät ilman suurempaa vaivaa ulos autosta ja saatuaan viimeisenkin sisälle, Jussi huuhteli kuumalla vedellä kuljetuskopin, salpasi peräsillan ja ajoi teurastamon pysäköintialueelle.

Lukittuaan auton ovet, Jussi lompotteli sisälle teurastamon pukuhuoneeseen ja silmäiltyään hetkisen hämärää pukuhuonetta, hän oikaisi itsensä kuluneelle puupenkille. Väsyneen miehen silmät räpsyttelivät tovin ja muutaman minuutin päästä tasainen kuorsaus täytti huoneen.
– Hei, herää!

Aluksi Jussin pahkiväsynyt tajunta ei käsittänyt, missä hän oikein oli ja hän ei olisi millään halunnut avata silmiään. Raottaessaan silmiään kuormaa vastaanottamassa ollut mies ravisteli häntä entistä kovakouraisemmin olkapäästä. Jussi vääntäytyi istumaan kysyen ärtyneesti:
– No, mikä nyt on hätänä?
– Puhelimeen! Joku Tanttinen kysyy sua.
Jussi kaivoi tupakka-askin taskustaan, sanoen:
– Voi saatanan saatana! Mitähän se ylipiiskuri nyt on keksiny.
– Ei tuo sanonu, mies vastasi.
Jussi laahusti pukuhuoneen vieressä oleviin konttoritiloihin nostaen luurin korvalleen:
– Haloota!
– Tanttinen tässä, terve. Kuule, nyt on hätätapaus. Sun pitäs heti ajaa Jätkään ja ottaa sieltä kymmenen lavaa säilykkeitä päälle. Ja niillä olis kiire, sillä kuorman olis oltava täällä viimestään kuuven aikaan illalla.

Jussi oli aivan kuin ei olisi uskonut korviaan. Katsoen kelloaan, hän totesi nukkuneensa vajaan tunnin.
– Ei, perkele! Tää menee kyllä ihan äitiinsä. Mää en oo nukkunu kahteen vuorokauteen juur ollenkaan ja taas pitäs lähtee. Ei, saatana. Hommaa joku muu ajamaan.
– Mistä mää tähän hätään sinne kuskin saan, sanoi Tanttinen.
– Mutta jos ei homma käy, nii aja sitten tyhjänä tänne ja kun tuut, nii käy kassan kautta.
Jussi huokaisi kiroten mielessään.
– Että jos en lähe liikkeelle, nii annat lopputilin.
– Suomeks sanottuna asia on juur nii, sanoi Tanttinen.
Tovin aikaa langan molemmissa päissä vallitsi hyytävä hiljaisuus.
– Selevä, sanoi Jussi, mutta kait tässä kerkee juua kupin kahvia?
– Koita kuitenkin pitää kiirettä, sillä jos se kuorma ei oo täällä kuuveksi, niin säilykkeet jää jakoautojen kyyvistä ja osuuskaupan kampanja menee suoraan sanottuna persiilleen ja varaston ukot tullee ylitöihin tyhjän pantiksi.

Vieressä uteliaana kuunnellut teurastamon mies katsahti Jussia.
– Et kait tosissaan meinaa lähtee ajamaan? Mies on ku pystyyn paskannettu.
– Pakkohan tässä on, perkele! Niinku kuulit, ukko läpsäyttää lopputilin, jos en lähe. Ja siihen mulla ei oo varaa. Mulla on akka ja kaks pientä mukulaa ja teurastamon asunto. Ja näillä koulupohjilla, mistä sitä yhtäkkiä uuven työpaikan repäsee. Vaikka tääkään ei oo häävi homma, nii tulijoita tuntuu piisaavan.

Mies pudisteli päätään virkkamatta enää mitään.
– Jaa, kait se on lähettävä sotkeen, sanoi Jussi lopuksi häipyen autolleen.

Kirjoittanut Kari Puikkonen