Pahoinpitely ja rattijuopumus

Sisä-Suomen poliisi kertoo tiedotteessaan 2.3.19 klo 09.15 seuraavaa:

Sisä-Suomen poliisilla oli klo 17.30-05.30 välisenä aikana yhteensä 243 tehtävää, joista 104 kpl Keski-Suomessa. Tehtävistä huomattava osa liittyi päihteiden käyttämiseen sekä siihen liittyvään väkivaltaiseen, uhkaavaan tai häiritsevään käyttäytymiseen niin yksityisillä kuin yleisilläkin paikoilla.

Poliisi hälytettiin klo 23.39 Yliopistonkadulla sijaitsevan ravintolan edustalle, jossa oli tapahtunut pahoinpitely. Paikalta tavattiin 35-vuotias mies, jota oli tuntemattoman miehen toimesta lyöty nyrkillä kasvoihin. Mies oli kaatunut iskun voimasta ja menettänyt hetkeksi tajuntansa. Tilanne oli saanut alkunsa sanaharkasta. Lyöjä oli poistunut jalkaisin paikalta Yliopistonkatua ylöspäin yhdessä toisen miehen kanssa. Pahoinpitelystä epäillyllä oli yllään tumma takki, joissa molemmissa hihoissa vaaleat raidat käsivarsien suuntaisesti. Takin alla oli mahdollisesti huppari. Miehellä oli harmaat housut, harmaa pipo ja kaulallaan tatuointi. Vihjeitä ja havaintoja teosta sekä rikoksesta epäillystä henkilöstä voi ilmoittaa sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.keski-suomi@poliisi.fi.

Leppälahdentiellä pysäytettiin klo 02.00 liikennetarkastukseen henkilöauto, jota ajoi 25-vuotias mies. Hän on epäiltynä törkeästä rattijuopumuksesta puhalluskokeen osoitettua 0.69 mg/l:n lukemia. Mies vietiin tarkkuusalkometrikokeeseen ja määrättiin ajokieltoon.

Lähde: Sisä-Suomen poliisi