Wold Wide Web on kolmekymppinen

Tasan 30 vuotta sitten, 12.3.1989 muurattiin Wold Wide Webin eli www:n peruskivi. Tuolloin brittiläinen tietojenkäsittelytieteilijä Tim Berners-Lee lähetti kollegoilleen viestin otsikolla “Informaation hallinta: Ehdotus”.

Otsikon ei ollut millään tavalla vallankumouksellinen, mutta viesti sisälsi aihion, josta kasvoi myöhemmin www. Vastoin yleistä käsitystä internet ja www eivät ole toistensa synonyymeja, vaan www on internetissä toimiva hypertekstijärjestelmä.

Viestissään Berners-Lee kuvaili ongelmaa, joka koski hänen työpaikkaansa, sveitsiläistä ydintutkimuskeskus CERNia. Miehen mukaan CERN-laitoksessa oli valtavasti tietoa, jota oli vaikea hallita tai ylipäänsä löytää. Niinpä Berners-Lee ehdotti ratkaisuksi hyperlinkkejä. Hän kuvasi, että kyse oli
tutkimusalueesta, johon satsattiin jo paljon yliopistojen ja yksityisten yritysten tutkimuskeskuksissa.

Kului kuitenkin vielä aikaa, ennen kuin World Wide Web otti tuulta siipiensä alle. Vuonna 1991 Tim Berners-Lee julkaisi www-ohjelmiston, joka piti sisällään selaimen sekä palvelinohjelmiston. Graafinen käyttöliittymä yleistyi vasta yhdysvaltalaisten Eric Binan ja Marc Andreessenin vuonna 1993 julkaiseman Mosaic-selaimen myötä. Vasta siitä alkoi www:n nousu koko maailman työkaluksi.

Lähde: Yle