Vastuu juhlivista lapsista ja nuorista on vanhemmilla

Tulevana viikonloppuna vietetään monissa kodeissa juhlia koulunsa päättäneiden kunniaksi. Myös vielä syksyllä opinahjoonsa palaavat saattavat suunnata kulkunsa “kartsalle” kesäloman alkamisen kunniaksi. Poliisi ohjeistaa Poliisihallituksen antamassa tiedotteessa vanhempia sopimaan juhlinnan pelisäännöistä sekä olemaan tavoitettavissa päättäjäisiltana.

Kippis!

Tiedotteen mukaan poliisi valvoo ensi viikonloppuna alaikäisten päihteiden käyttöä koko maassa. Valvonnan painopistealueina ovat erityisesti nuorten kokoontumispaikat kuten lasten leikkipaikat sekä päiväkotien ja koulujen pihat, tiedotteessa sanotaan.

Valvontaa tehdään monilla paikkakunnilla yhteistyössä nuoriso- ja sosiaalitoimen sekä Aluehallintoviraston alkoholitarkastajien kanssa.
– Valvonnalla pyritään ennalta estämään alkoholijuomien välitys alaikäisille sekä alaikäisten alkoholin hallussapito ja käyttö. Poliisi puuttuu normaaliin tapaan valvonnassa myös muihin yleisten paikkojen häiriöihin ja humalajuomiseen, poliisitarkastaja Ari Järvenpää Poliisihallituksesta sanoo tiedotteessa.

Vanhemmat – olkaa tavoitettavissa päättäjäisiltana

Poliisi huomauttaa, että vastuu lapsista ja nuorista sekä heidän hyvinvoinnista on vanhemmilla. Tiedotteessa poliisi ohjeistaa koulujen päättymisjuhliin valmistuvien lasten ja nuorten vanhempia sopimaan lasten kanssa juhlintaan selvät pelisäännöt ja olemaan lapsiin yhteydessä illan mittaan.

Järvenpää toteaa tiedotteessa, että suurin osa koulujen päättymistä juhlimaan kerääntyvistä lapsista ja nuorista juhlii siististi ja täysin ongelmitta. Kun juhlinta on päihteetöntä, onnettomuusriskikin on pienempi, poliisitarkastaja mainitsee.

Sen lisäksi, että kotona on sovittu juhlinnan pelisäännöistä ja pidetään jälkikasvuun illan mittaan yhteyttä, poliisi toivoo, että alaikäisten huoltajat olisivat tavoitettavissa puhelimitse erityisesti juhlailtana 1.6.2019 ja vastaisivat tuntemattomasta numerosta tuleviin puheluihin. Puhelu voi tulla poliisilta tai päivystäviltä nuorisotyöntekijöiltä, tiedotteessa kerrotaan.

Päihtyneellä riskinsä

Poliisin tiedotteessa mainitaan, että juuri koulujen päättymisviikonloppu on usein otollista aikaa kokeilla alkoholia ensimmäistä kertaa. Tällöin ylilyöntejä voi sattua, kun oma sietokyky ei ole tiedossa. Seurauksena saattaa olla alkoholimyrkytys.
– Päihtyneellä lapsella tai nuorella myös riski rikoksen uhriksi joutumiselle sekä erilaisille humalavahingoille kasvaa, Järvenpää muistuttaa.

Alaikäisen alkoholin käytöstä ilmoitetaan kotiin ja lastensuojeluviranomaisille

Alkoholin välittäminen alaikäiselle on rikos ja virkavalta vetoaakin täysi-ikäisiin, ettei kukaan toimittaisi väkijuomia keskenkasvuisille. Jos poliisi tapaa päihtyneen alle 18-vuotiaan, asiasta lähtee aina ilmoitus sekä vanhemmille, että lastensuojeluun. Humalainen alaikäinen saa useimmiten muistoksi 40 euron rikesakon.

Poliisitarkastaja Järvenpään mukaan viime vuosien trendi on kuitenkin ollut positiivinen.
– Alkoholin hallussapitorikkomuksiin syyllistyneiden sekä lastensuojeluilmoitusten määrät ovat viime vuosina olleet laskemaan päin ja toivomus tietysti on, että sama trendi jatkuisi, Järvenpää sanoo.