Nuorten miesten haaveena on tehdä panemisesta ammatti

Heinämäen teollisuusalueella Helmintiellä sijaitseva Panimoyhtiö X avasi virallisesti ovensa 2.2.2019. Ensimmäistä kertaa yleisö sai maistella oluita jo OlutSatama-tapahtumassa vuonna 2018. Tuotteet saivat hyvän vastaanoton ja seuraava vaihe olikin saada oluet kaikkien tietoisuuteen, joten seuraava etappi oli perustaa oma panimo. Panimon tarinan voit lukea täältä.

Joonas Rentola (vas.) ja Lauri Marttinen
ovat Panimoyhtiö X:n päällysmiehiä.

Joonas Rentola ja Lauri Marttinen ovat panimon päällysmiehiä. Ensimmäisenä miehet ottivat teorian haltuun. Marttinen opiskeli oluen valmistamista kotona lukien aiheesta kertovaa kirjallisuutta internetistä. Seuraavaksi oli vuorossa oluen kotivalmistukseen soveltuvan laitteiston hankinta, jotka hankittiin ihan muualta, kuin lähimarketista.
– Sitten aloitin kokeiluerien teon.
Raaka-aineet ovat tarkoin harkittuja ja valikoituja ja ne tulevat kotimaisilta valmistajilta ja tuottajilta.
– Esimerkiksi ohramaltaat tulevat kokonaisina pääosin lahtelaiselta tuottajalta, Marttinen kertoo.
– Humala on vähän haasteellinen hankittava, koska sen teollinen kasvattaminen Suomessa on melko haasteellista. Eli ne tulevat ulkomailta, mutta suomalaisilta toimittajilta.

Kolme tuotetta, mutta lisää lanseerataan

Panimolla on tällä hetkellä kolme päätuotetta, mutta kaksi uutta olutta lanseerataan OlutSatamassa 14.-15.6.2019. Lisäksi oluttapahtumassa lanseerataan yksi yhteistyöolut.
– Kaikkien oluiden reseptit ovat täysin panimon, eli meidän, omia, Rentola ja Marttinen virnistävät. Rentola paljastaa sen verran, että tulevaan OlutSatamaan on tulossa raikas ja kevyt kesäolut, jota kannattaa tulla maistamaan.

Hefnerin valmistus voitiin aloittaa heti
koe-erän jälkeen.

Nuoret miehet ovat ehkä jokaisen miehen unelmahommassa, sillä oluen valmistusprosessi – eli paneminen – lähtee siitä, että maistellaan erilaisia oluita.
– Sieltä löytyy sitten joku sellainen tuote, minkä tyyppistä itsekin haluaisi valmistaa, sanoo Marttinen.
Kun mieluisan tyyppinen tuote on löytynyt, valmistetaan 20 litran koe-erä – jota maistellaan. Toisinaan koe-eriä joutuu tekemään useita 20 litran satseja, joskus valmis tuote osuu kohdalle jo ensimäisellä kerralla.
– Hefnerin kohdalla kaikki meni nappiin ensimmäisellä kerralla ja olutta päästiin panemaan heti koe-erän jälkeen, Marttinen kertoo.

Tuhannen litran itse rakennettu järjestelmä

Panimojärjestelmä on rakennettu itse. Panimon tiloissa kiiltää teräksisiä astioita, joissa oluet valmistetaan.
– Nämä ovat maitotilojen tankkeja, joita olemme parannelleet oluen valmistamiseen sopiviksi, kertoo Rentola.

Lauri Marttinen esittelee keittosammiota.
Oven suussa näkyy mallassäkkejä, oikealla
puolella käymisastioita ja vasemmalla itse
tehty maltaanrouhimisasema.

Siitä hetkestä, kun mallassäkit kannetaan varastosta maltaanrouhimisasemalle, kuluu nelisen viikkoa, että olut on myyntikelpoista.
– Rouhimisen jälkeen maltaat siirretään mäskäyskattilan ja perään laitetaan kuumaa vettä. Erilaisten vaiheiden jälkeen olut siirretään käymisastiaan ja sieltä pullotukseen. Jälkikäyminen pullossa kestää vielä pari viikkoa, Rentola avaa prosessin pituutta.

Eräkoko on noin 1000 litraa. Marttinen kertoo, että alkuperäinen arvio tämän vuoden valmistusmäärälle oli noin 10 000 litraa, mutta tuotteiden vastaanotto yllätti.
– Oluet saivat niin hyvän vastaanoton, että määrä joudutaan tuplaamaan 20 000 litraan.

Keskimaa ostaa ison osan tuotannosta

Helmintieltä löytyy
pieni panimomyymälä.

Tällä hetkellä Panimoyhtiö X:n tuotteita voi ostaa joko panimon omasta myymälästä Helmintieltä tai Keskimaan kaupoista.
– Myös keskustassa on muutama ravintola, joilla on meidän tuotteita myynnissä, Lauri Marttinen kertoo.

Joonas Rentola kertoo, että miehet ovat vielä toistaiseksi päivätöissä ja oluen paneminen on sivutoimi.
– Haaveena ja tavoitteena on, että ainakin Lauri ja minä pystyisimme syksyllä jäämään päivätöistä pois ja tekemään tätä koko päiväisesti.

Loppuvuodesta, tai viimeistään ensi vuoden alkupuolella Panimoyhtiö X:llä on tarkoitus valloittaa ainakin Tampere ja mahdollisesti myös Helsinki. Tuotanto säilyy silti Heinämäen teollisuusalueella.

Panimomyymälässä myydään myös olutlaseja Panimoyhtiö X:n logolla.

Panimoyhtiö X löytyy myös Facebookista. Samoin OlutSatama -tapahtumalla on oma netti– ja Facebook-sivu.

Kirjoitusvirheitä korjattu 3.6. klo 12.25.