Onko sähköpyörät loppuneet kaupoista? Näin sähköistät nykyisen pyöräsi

Sähköpyörien kysynnän nopea kasvu on yllättänyt käytännössä koko toimitusketjun. Esimerkiksi Intersporteissa sähköpyörien myynti on kolminkertaistunut viime alkukesään verrattuna uutisoi Yle Keski-Suomi.

– Jopa kolmasosa myydyistä pyöristä on nyt sähköisiä, sanoo Intersport-ketjun valikoimapäällikkö Jukka Pinola.

Kysynnän raju kasvu on tarkoittanut myös sitä, että monet mallit ja koot on myyty loppuun. Jos haluaa vaikkapa sähköistetyn Jopon, on sellaista tällä hetkellä erittäin vaikea saada.

– Eikä sähköjopo ole edes suosituin sähköpyörämme. Myydyin segmenttimme on 2000-2500 hintaluokka, josta Jopo on kaukana, sanoo Helkama Velox Oy:n toimitusjohtaja Tero Valtonen.

Valtosen mukaan Helkaman sähköpyörien myynti kaksinkertaistui kesälle 2017-2018, ja tälle kesälle kasvu näyttäisi olevan vielä suurempaa.

– Kaikki menee minkä saamme tehtaalta ulos. Pyöräala ei ole viimeiseen sataan vuoteen muuttunut niin paljon kuin nyt.

Hyvän pyörän voi muuttaa sähkölle

Jos sopivaa sähköpyörää ei löydy kaupasta, lähes kaikki uudemmat polkupyörät voi sähköistää. Vanhoissa pyörissä keskiötyyppi saattaa olla sellainen, että keskimoottoria ei saa asennettua, mutta muuten pyörän muuttaminen sähkölle luultavasti onnistuu.

– Jonkin verran ihmiset haluavat jälkisähköistää pyöriä, joissa on hyvä heille sopiva runko, sanoo Jani Kainulainen pyöräliike Huoltopilotista Jyväskylästä.

Kainulaisen mukaan laadukas sähköpyörä maksaa parista tuhannesta eurosta ylöspäin. Jälkisähköistyksellä säästää ainakin viitisensataa euroa.
Lue lisää