Epäilty tapon yritys Jyväskylässä

Perjantaina 2.8. klo 04.30 poliisille ilmoitettiin Jyväskylän torilla tapahtuneesta puukotuksesta. Paikalle hälytettiin useita poliisin ja pelastuslaitoksen yksiköitä.

Teräaseesta vammoja saanut 28-vuotias mies toimitettiin paikalta ambulanssilla keskussairaalaan, jossa hän on edelleen hoidossa. Hänen tilansa on vakaa.

Tilanteen silminnäkijöiden kertomana ilmeni, että tapahtumahetkellä paikalla oli ollut useita henkilöitä. Tilanne oli alkanut uhrin ja ainakin yhden miehen välisestä sanaharkasta, mikä oli johtanut kamppailutilanteeseen, jonka seurauksena uhri oli jäänyt maahan makaamaan.

Epäiltyjen seurue oli poistunut välittömästi paikalta autoilla.

Tuntomerkkeihin sopiva auto ajoi poliisipartiota vastaan Vaajakosken moottoritiellä. Partio kääntyi auton perään ja pysäytti sen. Asiaa selvitettäessä osoittautui, että autossa oli tilanteeseen liittyviä epäiltyjä henkilöitä ja heidät otettiin kiinni.

Kaikki osalliset asuvat Jyvässeudulla.

Lähde: Sisä-Suomen poliisi (2.8. klo 15.41)


Poliisi on selvittänyt pääosiltaan perjantaina 2.8.2019 04.30 Jyväskylän torilla tapahtuneen epäillyn puukotuksen. Tekoon epäillään 25-vuotiasta jyväskyläläistä miestä. Epäilty on pidätettynä ja maanantaina päätetään, esitetäänkö häntä vangittavaksi. Uhri on edelleen sairaalahoidossa, mutta hänelle ei ole hengenvaaraa.

Lähde: Sisä-Suomen poliisi (3.8. klo 14.01)