Huimaa ylinopeutta Rantaväylällä

Klo 19.40 törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen
Moottoripyöräpoliisin huomio kiinnittyi Ysitiellä nopeasti etenevään ajoneuvoon. Tutka osoitti Rantaväylällä moottoripyöräpoliisin etupuolella liikkuneen henkilöauton nopeudeksi 139 km/h. Mittauskohdassa oli 80 km/h nopeusrajoitus. Ajoneuvon kuljettajaksi osoittautui 1990-luvulla syntynyt mies, joka määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Klo 20.35 näpistys ym.
1980-luvulla syntynyt mies oli asiakkaana Jyväskylän keskustan tuntumassa sijaitsevassa liikkeessä. Liikkeen vartija seurasi miehen liikkeitä liikkeessä valvontakameran avustuksella. Havaintojensa pohjalta vartija yritti ottaa miehen kiinni kassalinjan jälkeen, koska epäili tämän anastaneen liikkeestä omaisuutta. Mies kuitenkin vastusteli kiinniottoa ja pääsi pakenemaan ulos liikkeestä. Vartija otti miehen kiinni liikkeen pihalla. Tapahtunutta selvittämään hälytettiin poliisipartio. Miehen hallusta löytyi boksereita, sukkia ja t-paita, joiden epäillään anastetun liikkeestä. Miehen epäillään syyllistyneen omaisuusrikokseen 13 kertaa aiemminkin vuoden sisällä.

Lähde: Sisä-Suomen poliisi (16.8. klo 08.28)