Rallit on taas kuhistu

Kuva: Santeri Rosenvall

Tämän vuoden Jyväskylän ralli loppui eilen virolaisjuhliin, mutta olihan Tanäkin voitto jyväskyläläisen rallitallin ansiota.

Monelle jyväskyläläiselle rallit ovat kesän kohokohta, osalle puolestaan syy lähteä viikonlopuksi pois jyväskylästä. On myös runsas määrä ihmisiä, jotka ovat sitä mieltä, että rallit saisi lopettaa täällä kokonaan.

Kyllähän ralleistä kotikaupunkilaisille on hieman haittaa. Liikenne on tukossa, joka paikka on täynnä väkeä ja jos asut keskustassa, koko keskusta raikaa, kun kahtena iltana ajetaan Harjulla. Melkoisen meluhaitan aiheuttaa myös rallituristit, kun kisoja juhlitaan myöhään yöhön keskustan ravintoloissa.

Mutta entäpä hyödyt? On niitäkin, jotka ihmettelevät, että onko niistä muka jotain hyötyäkin? Pelkästään rallituristit tuovat Jyväskylään rahaa noin 14-15 miljoonaa euroa. Pelkästään kisajärjestäjä AKK ostaa paikallisilta yrityksiltä palveluita noin parin miljoonan edestä. Ilman ralleja Lutakkoon tuskin olisi noussut uutta hotellia ja muita alueen palveluja kehitetty nykyisen kaltaisiksi. Entä kaupungin näkyvyys? Yhden viikonlopun ajan Jyväskylä on koko maailman autourheilua seuraavan kansan tiedossa. Eikä vähiten siksi, että Jyväskylän ralli on valittu niin kuljettajien, toimittajien ja kisaturistienkin mielestä parhaiten järjestetyksi ja kaikin puolin parhaimmaksi rallin osakilpailuksi. Voimme olla siis ylpeitä tästä tapahtumasta.