Maanantai-illan säpinää

Poliisipartio tapasi Hannikaisenkadulla tiistain puolella klo 00.15 etsintäkuulutetun n. kolmekymppisen miehen. Turvallisuustarkastuksen yhteydessä miehen hallusta löytyi pieni määrä epäiltyä huumausainetta sekä linkkuveitsi. Mies kuljetettiin poliisiasemalle. Rikosilmoitus kirjattiin huumausaineen käyttörikoksesta ja toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapidosta.

Yliopistonkadulla sijaitsevan pubin edustalla tarvittiin poliisin palveluja klo 01.18. Paikalta tavattiin kaksi 1980-luvulla syntynyttä miestä, joiden välillä oli alkanut tappelu toistaiseksi tuntemattomasta syystä. Toinen miehistä oli saanut osuman silmäkulmaansa ja vamman hartian takaosaan. Ambulanssi kuljetti asianomistajan sairaalaan tarkastettavaksi ja hoidettavaksi. Pahoinpitelyrikokseen epäilty mies otettiin kiinni ja vietiin poliisiasemalle. Tapahtumien tarkempaa kulkua selvitetään esitutkinnassa.

Lähde: Sisä-Suomen poliisi (10.9. klo 07.43)