Joulukatu avattiin Jyväskylässä

Lauantaina 23.11. Jyväskylässä vietettiin perinteisesti joulukadun avajaisia muun muassa Sokoksen jouluikkunan julkaisun, kompassin tähden valojen sytyttämisen ja ilotulituksen merkeissä.

Sokkari-keskuksen jouluikkuna on tänä vuonna pastellisävyinen.
Kuva: Seija Levelä
Kuva: Seija Levelä

Kävelykadulle oli saapunut väkeä sankoin joukoin seuraamaan ohjelmaa ja ennen kaikkea klo 18 alkanutta ilotulitusta. Huhtasuo.fi:n kellojen mukaan ilotulitus alkoi viitisen minuuttia myöhässä. Liekö syynä ollut tuuli, joka painoi Kolmikulman katolta ammuttuja raketteja Puistokoulun suuntaan?





Tänä vuonna myös Kirkkopuisto sai osansa jouluvaloista, kun Valon kaupunki -organisaatio pystytti puistoon Jouluvalomaan. Puiston siimeksestä löytyy jopa kolme metrisiä valopalloja ja kolme valtavan kokoista poroa. Puistoon valoa tuovat sympaattiset lyhdyt. Kaupungintalon edessä Paraatiaukiolla sytytettiin valot kaupungin joulukuuseen. Tänä vuotta joulupuu on yksi Kirkkpuiston isoista luonnonkuusista.

Tänä vuonna kaupungin joulukuusi on yksi Kirkkopuiston suurista kuusista.
Kuva: Päivi Viitala

Jouluvalomaata Kirkkopuistossa voi käydä ihailemassa aina tammikuulle saakka.