Huhtasuo.fi täyttää vuoden

On kulunut vuosi siitä, kun virallisesti aloitimme toiminnan. Vuoteen on tapahtunut paljon monenlaista. On tavattu todella upeita ihmisiä ja käyty hienoissa tapahtumissa, kiitos siitä tapahtumien järjestäjille.

Kun aloimme julkaista lehteä, emme uskoneet, että vastaanotto tulisi olemaan näin suuri. Olisimme tyytyväisiä, jos tuhat lukijaa löytäsi vuoden aikana lehden. Odotukset moninkertaistuivat! Käyttämämme Google Analytics rekisteröi jokaisen kävijän ja jokaisen lukukerran. Vuoden aikana lukijoita on ollut 52 564 kappaletta!

Juttuja on tehty laidasta laitaan. Kaksi ylivoimaisesti eniten luettua juttua olivat Vieskerin viimeinen julkinen esiintyminen ja Auto seinään Huhtakeskuksella. Molempia juttuja on luettu usempi tuhat kertaa. Toki muutkin juttumme saivat lukijoita, sillä vuoden aikana juttuja luettiin kaikkiaan 385 124 kertaa. Sekä lukijamäärä, että lukukerrat on otettu Google Analyticsistä 31.12.19 klo 10.

Valtavan suuri KIITOS kaikille lehden lukijoille! Kiitos myös Huhtasuon asukasyhdistykselle yhteistyöstä! Toivotamme lukijoillemme kaikkea hyvää vuonna 2020!