Jyväskylä etsii ratkaisuja nuorten arjen haasteisiin

Jyväskylässä 100 päivän Hyvinvointihaaste alkoi marraskuussa pulmien keräämisellä nuorilta ja nuorten parissa toimivien verkostolta. Kerätyistä haasteista voi nyt keskustella ja äänestää tärkeimpiä otakantaa.fi palvelussa. Siellä voi myös vielä jättää oman havaitsemansa haasteen, jos äänestyksessä mukana olevat eivät tunnu omilta, kertoo Jyväskylän kaupunki uutisessaan.

Ratkaistaviksi arjen pulmiksi on nyt ehdolla muun muassa vanhempien kanssa pärjääminen murrosiän myrskyissä, lukioikäisten uupuminen, omilleen muuttaminen ja kaveripiirin vaihtuminen tai esimerkiksi harrastuksen loppuminen.

Anna äänesi, kommentoi tai kerro havaitsemistasi haasteista 20.1. mennessä Ota kantaa -palvelussa. Helmikuussa ne voivat olla jo ratkaistavana!