Telia kerää asiakkaiden sijaintitietoja

Yle uutisoi, että teleoperaattori Telia kerää asiakkaistaan paikannustietoja, vaikka GPS olisi pois päältä. Tiedot myydään kaupungeille.

Telia on ryhtynyt hyödyntämään liittymäasiakkailta kerättäviä sijaintitietoja ja myymään niistä koostettuja tilastoja esimerkiksi kaupallisille toimijoille ja kaupungeille. Palvelun hankkinut kaupunki voi tarkastella kartalta väkijoukkojen liikkumista sovitulla alueella, uutisessa kerrotaan.

Kartalla olevista tiedoista näkyy mm., mistä päin ihmiset saapuvat kaupungissa järjestettäviin tapahtumiin tai missä päin kaupunkia ihmiset viettävät eniten aikaa. Näillä tiedoilla voidaan suunitella uusien liiketilojen sioittamista ja joukkoliikenteen palveluja.

Paikannustiedot kerätään operaattorin tukiasemien avulla, jolloin GPS paikannuksen pois kytkeminen ei auta estämään paikannusta. Matkapuhelinasiakas ei välttämättä tule ajatelleeksi, että operaattori kerää jatkuvasti hänen sijaintitietonsa. Ellei tätä ole selkeästi kerrottu asiakkaalle, voi se monelle tulla täytenä yllätyksenä. Kerätty ja myytävä data ei ole ns. yksilöityä, eli esimerkiksi palvelun hankkinut kaupunki tai kaupallinen toimija ei näe datasta, missä päin kaupunkia Matti Meikäläinen liikkuu. Toki henkilö voidaan ottaa seurantaan, mutta se on yleensä viranomaistoimenpide ja sille täytyy löytää laillien peruste.

Telian analytiikkatoiminnan johtajan kommentit voit lukea täältä.