Huhtasuolla on hyvä elää

Nyt, kun vuosi 2019 on päässyt hyvään vauhtiin, on aika tarkastella Huhtasuota tarkemmin. Monilla ihmisillä on tai on ollut alueestamme negatiivinen kuva. Mutta Huhtasuolle muuttaneiden kanssa keskustellessani on moni ollut yllättynyt alueen viihtyisyydestä.

Meillä on täällä paljon hyvää! Esimerkkinä voin mainita uuden ja modernin yhtenäiskoulun, johon tullaan tutustumaan ympäri maata ja maailmaa. Tällaista koulua, kun meillä alueella on, ei löydy mistään muualta. Toisena esimerkkinä maininnan ansaitsee Ilona-talo. Myös se on innovatiivisuudessaan ainutlaatuinen maassamme. Ilona-talon johtoajatus on tarjota iäkkäille ihmisille moderneja ja laadukkaita asuntoja. Ilona-talosta voit lukea lisää lehdessä aiemmin julkaistusta jutusta. Kolmantena mainittakoon Pupuhuhtaan rakennettava interaktiivinen toimintapuisto, josta mainitsin jo edellisessä puheenvuorossani.

Lisäksi Huhtasuolta löytyy vertaansa vailla olevat liikuntapaikat. Kovin monella asuinalueella Jyväskylässä ei pääse vaikkapa hiihtoladulle tai sieni- ja marjametsään lähes suoraan kotiovelta. Huhtasuon liikuntapuistoa käyttävät paitsi koulun oppilaat, myös muut toimijat. Se toimii eri tasoisten hiihtokilpailujen stadionalueena ja kesäisin harvassa ovat ne viikonloput, kun liikuntapuistossa ei ole jalkapalloturnauksia. Kenttäalue on myös asukkaiden suosiossa ja ilta- ja viikonloppuaikaan siellä voi nähdä luistelijoita, höntsäkiekon pelaajia ja hiihtäjiä. Kesäisin hiekkakentällä pelataan pesäpalloa ja jopa krikettiä.

Lisäksi Huhtasuolta käsin toimii kaksi urheiluseuraa. Painia ja voimailua edustaa Harjun Woima ja seuran nuoret painijat ovatkin niittäneet mainetta ja kunniaa arvokisoja myöten. Harjun Woiman harjoitustilat löytyvät Allawayn tiloista läheltä Laukaantietä. Toinen alueen urheiluseura on Ski Jyväskylä. Heidän toimisto löytyy Huhtakeskukselta. Huhtasuolla on paljon vierää toimintaa: tarjolla on kerhoja eri ikäryhmille ja moneen makuun. Lisäksi alueella toimii Lammen Laulajat -kuoro ja erilaiset vapaaehtoisten järjestämät tapahtumat värittävät elämää Huhtasuolla.

Tällä luonnonkauniilla asuinalueella kaikkien halukkaiden saavutettavissa on myös kolme lampea, joista Kaakkolammella on virallinen, hyvä kuntoinen hiekkaranta ja talvisin varsin ahkerassa käytössä oleva avanto lämpimine pukukoppeineen. Lisää avantouinnista voi kysyä Kylätoimistolta. Lisäksi alueen metsissä kiertää vajaan kahden kilometrin mittainen luontopolku ja mikäpä olisikaan mukavampaa, kuin piipahtaa luontopolkukierroksen jälkeen paistamaan makkaraa Huhtakarpalo-laavulle?

Mutta niinhän se on, että hyvä kellon kauas kantaa – paha vielä kauemmas. Meidän on avattava silmämme nähdäksemme Huhtasuo sinä hyvänä asuinalueena, mitä se todellisuudessa on.

Jatkakaamme jokainen osaltamme alueen tekemistä vieläkin paremmaksi myös tänä vuonna. Hyvää kuluvaa vuotta kaikille alueen asukkaille!

Huhtasuon asukasyhdistys ry
Puheenjohtaja
Tapio Ruosteinen